perjantai 6. joulukuuta 2013

6. luukku

Tänään aiheena kuvankäsittely. Miksi käsittelen kuviani? Ensinnäkin, se on hauskaa, kuvista saa enemmän irti käsittelemällä ja ihan pieni +2 kontrastia voi tehdä paaaljon.
 Käytän Lightroomia, rakastuin kokeiluversioon ja nyt se on ja pysyy. Erityisen kivaa siinä on sen helppous, kun ensin opettelee hetken, käsittely sujuu kuin itsestään, tai ainakin peruskäsittely. En oikeastaan edes ole kummemmin syventynyt kaikkiin mahdollisuuksiin, mutta en minä mitään suurempia vippaskonsteja jaksa/viitsi/haluakaan kuviin käyttää. Luonnollisista väreistä en sano mitään, mutta kuviin on helppo saada lisää tunnelmaa tai tunnetta säätämällä värejä.
 Sorrun myös liikakäsittelyyn liian usein, joka onkin sitten hieno huomata jälkikäteen, kun alkuperäinen on poistettu. Mutta, saatte nyt vastata kysymykseen poikkeaako esimerkkikuvat liikaa alkuperäisestä tai onko niitä käsitelty liikaa?

Yleensä koitan ihanvaan varmuuden vuoksi, näyttäisikö kuva sittenkin paremmalta mustavalkoisena.

Tässä nyt sitten ihan tälläin kädestä pitäen kuva, jota en ollut edes ennen käsitellyt, vaikka tuo onkin vuoden 2012 juhannuksena otettu..

 lähtökohta.
 Kuva suoristettu (ctrl+R)
 Silmää tummennettu säätötyökalulla
 Kuvaan lisätty keltaisuutta/lämpöä. Tähän mulla on joku pakkomielle.
 Clarity+varjojen säätö
 frisbeen poisto taustalta, kevyt vinjetointi ja värien säätö (ladon seinään hieman punaisuutta)
ja mustavalkokokeilu. Mustavalkokuvia on kiva säätää tone curvella.

Lisäys! Näytin kuvan koiran omistajalle tän postauksen ja kommentti oli tämä:
"oon ainoastaan erimieltä tosta sun keltasuudesta, kun vihaan keltasävyisiä kuvia, tykkään mieluummin sinisävysistä :D"
No, entäs te?

Voisin vielä mainita että Lightroomissa kivointa on myös tuo "previous" eli edellinen-toiminto jolla uusi kuva muokkaantuu samanlailla kuin edellinenkin kuva. Pikkusäädötkin ikävä kyllä tallentuvat ja niitä pitää säätää uudestaan kuvaan sopivaksi.
 Gimpkin mulla on, siinä tykkään lähinnä virheenkorjaustyökalusta. Muuten käytän niiiiin paljon mielummin LR:ää. Ja bannerit väännän gimpillä.
 Kuvakäsittelyä ei saa pelätä, mutta kuvan muokkaamista on ihan hyvä pelätä ;) Aikaakaan se ei vie, jossei jokaisesta pikkuasiasta liikaa halua natseilla. Tuohon hommaan meni jotain 2min tai alle. :)

Nyt sit hei! Yhtään videopostausideaa ei oo kuulunu eikä näkyny!

Reunaan lisätty kuvankoko-kysely.

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä kuvien käsittely ja tunnelman luonti on enemmän kuin sallittua. Sääli vain, etten sitä itse oikein hallitse ja tuntuu välillä ihan turhalta touhulta, koska kamerakin on kännykän kamera.. Pitäisi jossain vaiheessa satsata kunnon kameraan, muta kun ei ihan aina ois sitä tonnia ylimääräsenä takataskussa :DDD

    VastaaPoista
  2. Eihän sen mitään tonnia tartte maksaa! ;) ..paitsi sitten kun huomaat kuinka kivaa se on, ja haluat tehdä linssihankitoja enemmän ja enemmän!

    VastaaPoista