14. luukku

En nyt keksi mitään suurempaa sisältöä tälle luukulle, joten ajattelin ihan vaan kertoa mitä meille kuuluu!

 Ihan ensinnäkin, Prada on taas kutistunut! Joka siis tarkoittaa että Marni on kasvanut, yhyy! Siitä on tulossa kyllä isompi kuin Prada, ihan varmasti. Prada alkaa jo lähennellä äitensä kokoa, mutta voihan se siitä toki ylikin mennä, toivottavasti ei kuitenkaan kauheasti. Marnilla pahin jalkavaihe meni jo ohi, nyt se alkaa saamaan jo vähän pituuttakin tohon kroppaansa. Pään muoto mua häiritsee, se on tollanen ihme pallopää! Mutta tuo väritys on kyllä magee, nyt kaikki penturaidat on oikeastaan hävinneet, paitsi selässä on pari pitkittäistä viirua ja hännänpäässä kolme tummempaa raitaa.

 Marnin mielialavaihtelut on aika huvittavia. On päiviä kun ei vähempää voi kiinnostaa ihmiset ja ei anna ollenkaan ottaa syliin. Välillä se taas oikein tunkee naamalle kehräämään ja änkeemällä änkee ittensä peiton alle nukkumaan. Se on maailman söpöin.

Pradastakin on tullut ihan kummallinen. Jos teen vaikka leipää tai oon kaapista kaivamassa kissoille ruokaa, niin Prada kiipee/hyppää olkapäälle ja jää siihen makoilemaan ja kehräämään. Hyppii siis päälle ihan koska sattuu ja vaikka lattialta asti, jossei häntä huomata. Söpöähän se on, mutta en tahdo tietää miltä mun selkä näyttää...

Ihanaa kun on kaveri jolla on samanikäisiä kissoja kun mun omat. Niru on tasan kuukauden vanhempi kuin Prada ja Neri on Marnin sisko. Ja mitenniin ei voi vaan lätätä neljää kissaa samaan tilaan ilman että tulee sota? Täällä ne nyt leikkii sovussa. Nerillä on kyllä vähän vaikeeta, kaikille aina sähisee mutta ottaa kyllä muutamia leikkiaskeleitakin. Marnin mielestä Niru on kaikista mielenkiintosin, joka on hassua, kun Niru on selvästi isompi kuin Prada. Ihme sosiaalikatti.
 Neri ja Niru sai myös joululahjansa!

Chanel ja mä ollaan löydetty uus rakkaus. Sen nimi on Viola ja se on nöffivauva. Viola oli täällä nelisen tuntia Reetan kanssa, kun oli Reetalla hoidossa. Sillä on maailman söpöimmän tuntunen karva kuonossa, ja sillä on hassu kirsu, jonka se tunkee mun huulia vasten ilman että nuolasee. Eskimopusuja, jotka ei oikeen nenään osunu? Chanelkin tykkää Violasta, joka on jonkin asteen ihme, kun ei se oikein noista pentukoirista välitä. Varsinkaan tollasista isoista karvasista ylipäätään. Joku Bernharndilaisvammahan sillä on päässä. Kerran koirapuistossa ikenet vilkkuen vauhkos yhdelle Berhulle joka ei ees liikkunut ja kerran jossain mätsäristä toisesta päästä parkkipaikkaa Berhupennun bongattuaan alko kiljumaan. Ei voi ymmärtää. Tyhmä.

 Meidän hihnakävely on mennyt ihan päin peetä, vaikkei se koskaan täydellistä oo oollutkaan, mutta ei kyllä noin pahaakaan. Kiitos lumi. Mutta vapaana tulee ja kulkee ihan niinkuin ennenkin, onneksi!