sunnuntai 8. joulukuuta 2013

7. luukku

Moi! Nyt on mun päivä, äiti saa olla ihan hissukseen. Minä olen se karvainen, korvavaivainen valkoinen. Tää kertoo mun päivästä.


 Aamulla äiti ei meinannut millään herätä, mutta nousi sitten kun iskän äiti ja miesystävä tulivat hakemaan iskän tekemät hienot kakut. En nyt muista miksi näitä ihmisten kummallisia lapsijuhlia kutsutaan. Äiti vetkutteli tooooosi pitkään aamulla, joi ihan rauhassa kahvia ja höpötti jotain Nanosta ja sen ihmisestä.



 Äiti jotain pärräsi kun ei niistä kuulu, alkoi pukea vaatteita ja kysyi että mennäänkö mummulle? Mummula on maailman paras paikka, joten ilmaisin intoni hullulla hännänheiluttamisella ja saatoin ehkä vähän pomppiakin. Siitä äiti ei kyllä tykännyt. Otettiin ulos mukaan muos hereilläkin kuorsaava siskopuoli. Lumi on maailman parasta, se on hyvää ja siinä on ihan sikakiva juoksennella! Äiti riehutti meitä hetken ja lähdettiin kävelemään mummulaan - mutta palasimmekin vähän matkaa takaisin etsimään siskopuolen flexiä. Äiti on vähän hassu kun sillä on aina kaikki hukassa.



 Mummulassa leikittiin siskon kanssa tooosi paljon. Sisko on kyllä ihan paras! Ja enokin oli kotona, voi sitä onnea! Ihmiset söi, me leikittiin ja kytättiin parvekkeelta, vaikka ei sielä hirveästi tapahtunut. Joku mies putsasi autoaan. Sitten äiti kysyi että menisimmekö katsomaan poikaystävää, ja lähdettiin mummun autolla nokian koirapuistoon, jossa se poikaystävä jo haalareissaan olikin. Oli ihanaa kun ei oltu nähty piiitkään aikaan, viimeksi oli vielä puissa keltaista. Sitten näytin Anu-tädille kuinka osaan hakea remmini koirapuiston aidalta. Se on niin kivaa kun äitistä se on niin mukavaa.


 Tuon reissun jälkeen jouduin olemaan kissasiskojen kanssa kotona ilman ihmisiä pitkän aikaa. Äiti tuli kuitenkin lopulta kotiin ja lähdettiin sitten vielä iltalenkille, ulkona nähtiin Reetta-täti! Sekin on ihan paras, koska siltä saa paljon rapsuja! Sitten käveltiin tien toiselle puolen, jossa nähtiin mummu, Rayca-sisko ja Sole! Olin niiiin iloinen, saatiin siskon kanssa leikkiäkin aika kauan! Nyt kuitenkin alkaa nukuttamaan, äiti uhkailee että vielä putsataan korvat ja laitetaan korvatippoja.


Prada on ihan tyhmä kun se ei enää leiki mun kaa..
 Mutta Marni puskee ja kehrää mua, se on kiva <3
Anteeksi muutaman minuutin myöhästyminen!




1 kommentti: