tiistai 4. maaliskuuta 2014

Haastepäivä 1/6 Tuomaril on tulosveto








Jepulista jeparallaa. Aamulla heräsin tietysti koira jalkopäässä ja tuttuun tapaan Prada se sieltä jostain mönki kun kuuli mun heräävän. Nousin oikeastaan aikalailla päivällä ja Chanelin kuva onkin meidän "aamu"lenkiltä. Tarkkasilmäset saattaapi huomata että APUA mun juoksuinen narttusaara on vapaana!! Mutta äh. Totesin ympäristön koirattomaksi ja koiran korvalliseksi, joten uskalsin tuon pari hassua minuuttia pitää irti. No okei, oli koira karkausvalmiudessa loppulenkinkin, kun heitin sille vaan valjaat niskaan niitä sen kummemmin lukkoon laittamatta.

 Päivällä oli ideana lähteä Reetan kanssa pyörähtään Gigantissa ostamassa sille puhelinta, mutta sattuneesta syystä nimeltä Vento ei sitten mentykään. Tämä Reetan vammattava puhelin ei suostunutkaan soittamaan mulle että tulisin alas, joten neiti R jätti autonsa alas ja kipitti tänne ylös. Siitä kun lähdettiin ja autolle käveltiin eipä Venton ovet enää auenneet vaan avain pyöri tyhjää lukossa (toinen on ollut jo pidemmän aikaa rikki) eikä autoon pääse edes takaluukusta. Surkuhapasaa tässä oli se, että R oli jättänyt auton tienposkeen kiekolliselle parkkipaikalle, eikää mun tyhjään ruutuun kun ajatteli käyvänsä niin nopeasti sisällä. Työntäminenkään pois sakkopaikalta ei nyt oikein ollut vaihtoehto kun käsijarru oli päällä ja ohjaus hieman hankalahkoa jossei voi rattia kääntää... Ei auttanut muu kun mennä meiltä hakemaan työkaluja ja raa'asti murtautua autoon! Saatiin se sitten vihdostaviimeen mun ruutuun, huh!

 Illalla lähdettiin sitten Reetan, mun äidin ja pikkuveljen kanssa kannustamaan Ilvestä hakamettään ja samalla reissulla ennen peliä käytiin Gigantissa, josta ei kuitenkaan budjettiin sopivaa ja muutenkaan kivaa puhelinta löytynyt, mutta meikäläisellä kerrankin sytytti ja älysin ottaa rikkimenneen HDMI-piuhani mukaan ja kysyä saako sen vaihdettua. Myyjä kehas että saa, kunnes tuli eteen ongelma nimeltä mitään ostokuittia ei niiden koneelta löydy. Sanoin että varmasti otti tiedot ja sain takuukuitin ja kortilla oon maksanu, että pitäis näkyä. No sitten se alko miettimään että jospa mun nimi on kirjotettu siellä väärin ja alettiin ehdotteleen sille koneelle kaikkia mahollisia vammaiskuultuja nimiä, mutta ei löytynyt. Siinä poikaparkaa painostin että se kanssa sitten löytyy kun niiden moka jne. ja tää alko selaileen tammikuun kuitteja ja se jopa löyty! Nimellä Perki Sivill...... Tää olikin jo ihan uus!
 Rasilan Jukka joskus putouksessa esittäessään Jukka Haapalaista sanoi "sitten vähän puusilmien historiaa. Puusilmiä on käytetty SM-liigassa tuomareina jo vuodesta 1***..." ja tämä väite todettiin useaan otteeseen todeksi tänään. Ihan älytöntä tuomaripeliä. TPSn pojat sai palloilla miten tykkää ja Kisuparka kun vähä kynnellä koukkas niin joutu heti persiilleen penkille, kerran jopa viideks minuutiks. Tupsitepsi sai myös yhen rankkarin vetästä ihan syyttä, mutta eipä se kiekkonen kisun ohi päässy. Eikä päässy vaikka tupsuhupsuja oli kentällä 5 ja kattimatteja 3.. buhaha. 4-2 ja Ilves murisee.

3 kommenttia:

  1. Ja toi 'ruoka'han on siis ikäänkuin aamupala :D mutta on se kyllä edelleen ainoa lämmin mitä oon syöny, hups. Kinkku-parsa piirakka, njjam!

    VastaaPoista
  2. Haluatko kertoa millanen sun kuvauskalusto on? :) Sun kuvat on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitänmä! Yleensä aina käytössä Nikon D3100 + Nikkor 50mm f71.8 tai kitti tai suttuzoomi, mutta niitä nyt talvella en oo käyttänyt oikeastaan ollenkaan. :) Ja hahaa, puhelimen kameralla pelikuvat, kamera oli surullisena laukussa pelin ajan kun ei sillä sitten saanutkaan kuvata, hmph.

      Poista