tiistai 7. tammikuuta 2014

Pesukatit, pentutreffit & synttärit

!kuvanpaljousoksennusvaroitus!

Toissapäivänä (lauantaina) Reetta tuli meille pesemään Nerin, koska meillä on eläinten shampoota. Päätin sitten samoihin naarmuihin pestä myös Marnin, vaikka sille ei sen kummemin ollut tarvetta. Vähän jännitti että mitä siitä tulee, kun pelkkä kynsien leikkuukin on sen mielestä niiiin kamala juttu, mutta kaikkien yllätykseksi se ei edes huutanut, ja aika nopeasti alistui kohtaloonsa eikä edes rimpuillut, vaan nojaili ammeen laitoihin takatassut pohjassa. Neri olikin vähän haastavampi ja se käyttäytyi niinkuin normaali kissa: huusi ja vääntelehti Marninkin edestä.





 Katja ja Turbo, Sirpa ja Akse, Tiko ja Tuija, äiti ja Rayca sekä mä ja Chanel piipahdettiin Nokian koirapuistolle riehuttamaan koiria eilen (sunnuntaina). Reetta oli meillä yötä ja tuli mukaan katsomaan valkosia, koska Chanel on ensimmäinen ja ainoa valkkari johon on tutustunut ja halusi nähdä lisää noita ihania olentoja. Rayca lähinnä louskutti jonkun leonbergin niskassa, mutta muut kyllä riekkuivat keskenään. Ja kyllä Raycakin sitten tuli painimaan kun vääränrotuinen lähti. Meillä oli jopa vähän lunta vielä aamupäivästä, mutta illalla oli kaikki jo sulanut, höh. No parempi se yksi päivä kun ei ollenkaan.. kai.

Amorette "Chanel"
Aryel "Rayca"
Ashton "Turbo"
Akcent "Akse"
Alfie "Tiko"
Tiko, Akse
Akse, Turbo
Akse, Tiko
Akse, Chanel
Tiko, Akse
Chanel, Turbo
Rayca, Chanel
Chanel, Akse, Turbo
Akse, Rayca, Turbo, Chanel
Tiko, Rayca, Turbo
Chanel, Akse, Rayca, Tiko
Akse, Tiko, Rayca
Akse, Tiko, Turbo, Rayca, Chanel
Rayca, Akse, Chanel, Turbo, Tiko
Chanel, Akse, Rayca, Turbo
Rayca, Akse, Turbo, Tiko
Turbo, Rayca, Chanel, Tiko
Pojat: Tiko, Akse, Turbo
Rayca, Akse, Chanel
Akse, Chanel, Turbo
Akse, Chanel, Turbo
Rayca, Turbo, Chanel, Akse
Akse, Chanel, Rayca, Turbo
Turbo kiittää katselusta!

Päivällä mentiin mun serkunpojan 2.v synttäreillä. Patrik on maailman söpöin lapsi, ja isoveljensä maailman komein. Aika harvoista lapsista tykkään, mutta nuo kaksi on ihan parhaita! Pate oli spaidomään ja kaikista paras leikki oli ilmapallon pomputtaminen, joista aikusetkin innostui. Pate sai kamalat kasat lahjoja. Tarjottavatkin oli sikahyviä, ja oli mukavaa.




Tänään tai nyt oikeastaan eilen piti mennä koirapuistoon moikkaamaan Sonjaa ja Annia, mutta puhelimesta oli loppunut akku ja nukuin onneni ohi. Pahimpaan ketutukseen siivosin keittiön kaapit ja suruuni leivoin macaronseja ihan ekaa kertaa, no ei niistä nyt mitään kovin kehuttavia ulkonäöllisesti tullu, mutta oli ne onneksi ihan sikahyviä. Täytteeksi sinisiin tuli valkosuklaa-mascarpone tahna ja keltaisiin samanlainen mutta tummalla suklaalla.

Ihan hyvin ekaks yritykseks ;)

+ uutenavuotena katottiin Iran kanssa Asian Music Awardseja, ja nyt kun tuli uusintana ja huomattiin sattumalta, niin katsottiin uudestaan myös Reetan kanssa. Löysin uuden lempparibiisin :') EXO-Growl korealainen 12 pojan 'bändi'

4 kommenttia:

  1. Voi kisuraukat! :D Munki pitäs kyllä raahata Vili suihkuu, turkki niin kamalan rasvanen. Raukka vanhus saa varmaan sydänkohtauksen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pappaparkaa jos pesulle joutuu! No ei voi tietää, mäkin luulin että tulee joku maailmansota, mutta aika hyvin meni loppuenlopuks. :D

      Poista
  2. Ihania kuvia märistä kisseistä ja vauhdikkaista valkoisista paimenista. <3

    VastaaPoista