keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Tokodebyytti


HAHA ei oltu kisoissa, luulit jo. Kisoihin on matkaa vielä... paljon, jos sinne nyt matkataan ollenkaan.. Debyytti viittas siihen, että oltiin ensimmäistä kertaa ohjatussa tokossa. Ei olla alotettu mitään kurssiakaan, vaan Pirkanmaan valkoisetpaimenkoirat järjesti tokopäivän kouluttaja Merja Korten ohjauksessa.

 Paikalle kun kaikki löysi, otettiin pikkuset esittelyt kaikista ja ainakin mulle tuli vähän helpotuksena että kaikki oli aika samalla tasolla, eli aika alkupisteessä, tai ainakin ollut taukoa. Kouluttaja kanssa esitteli ittensä ja ei siinä sitten auttanut kun ottaa ensimmäistä koiraa kentälle ja hommiin. Otettiin siinä yksitellen perusasentoo, seuraamista ja jotkut luoksetuloa, paikallaanmakuuta ja näin, vähän kaikkea saatiin seurata ja suorittaa vähän eri juttuja. Saatiin ohjeita ja kommentteja.



Chanelin kanssa ollaan näköjään viimeks käyty tokoilemassa kaveriporukassa viimevuonna 1. syyskuuta, ainakin silloin on viimeisen hämppäkyrötokopostaus kirjotettu.. eikä kyllä olla kotonakaan tehty paria seuraamisyritystä kummempaa.
 Sunnuntaina mulla oli käsissä ihan superhyperaktiivinen ja innokas Chanel. Perusasentoon pyytäessä kun istu vinoon tai jotain ja yritin sitä korjata, pomppi vaa takajaloilleen ja alas perseelleen moneen kertaan ihan ilman mitään päämäärää ja se oli kouluttajastakin huvittavaa.. Seuruu meni ihan kivasti tällee pitkästä aikaa, ainakin tapitti hyvin, mutta kyllä se vaa haluais kauempana musta tallustaa. Liikkeestä maahanmeno sujui ihan normaaliin tapaan ja paikallaan pysyi.
 Ja olin ihan varma että tuo tekee mielummin lelulle kun nakille, mutta nakin kans pysyttiin lähempänä ja lelun lentoa odoteltiin jossain huitsissa..



Muistinko jo valittaa kuinka kylmä ja inhottava ilma tuolla oli? Siis oltiin umpijäässä seisoskelusta ja ainakin mä mielessäni huusin halleluujaa kun oli kahvitauon paikka ja sai kuuman kahvimukin kätösiin. Järjestäjä oli myös leiponut kahta eri suolaista piirakkaa ja ei ole sitten ikinä piirakka maistunut niin hyvältä!
 Mutta tuulen yltyessä piti jatkaa tokohommia ja otettiin hyppyharjotusta ja noutoa.



Taas kun hain Chanelin autosta se pomppi sinnetänne ja kouluttajakin teki huomion että no ainakin osaa hyppiä. No hyppihän se, kerran kiersi esteen kaukokäskystä. Noutokapulaa ei olla taidettu koskaa noutaa mutta toihan se, mitään varsinaista palautusliikettä ei kokeiltu, kunhan toi. Kouluttaja sanoi vaan että ohjaajassa vikaa että en anna selkeitä käskyjä, vaikka koira kuuntelee hyvin niin ei ihan ymmärrä ja tarjoaa kaikkee muuta pyydetyn sijaan... Tottahan tuo. Kaikki sai vähän palautetta siitä että ei kieltänyt koiraa :D Oltiin vähä hempeellä päällä kaikki? 



Ruutua kokeiltiin ekaa kertaa molemmat, koskaan en oo oikeen ymmärtänyt mikä hitto sekään on. No, mentiin laittaan nami alustalle ja vähän matkan päästä koira sitten lähetettiin ruutuun syömään se nakki ja takaisin.. no, tullessaan Chanel sitten pisti kaikki nauramaan ja toi alustan mukanaan meikäläiselle! Että tällästä. 
 Itse en tossakohtaa enää kiikuttanut kameraa mukana ja vaikka oisinkin kiikuttanut niin kuvista ei olis tullu mitään, kiitos kylmyyden ja tärinän. Oli kivaa, mutta onneksi pääsi kotiin kylvyn kautta peiton alle, ah,


Koska me päästään?

3 kommenttia:

  1. Siis mistään ei oo ikinä ollu näin vaikee kirjottaa, anteeksi. :D

    VastaaPoista
  2. Tommoset harjotukset tekee ihan hyvää! Ja parasta se, että kaikki olivat samalla viivalla, eikä kukaan silleen parempi. :) Ihania kuvia jälleen, ja ihastuin niin tuohon banneriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, palautu muutama juttu muistiin, ollaan nyt lenkeillä otettu pieniä seuruupätkiä ja näin. :) Kiitosta ja haha, mä just kirosin sitä että on kyllä kamala, pitäs jaksaa tehdä taas uus...

      Poista